Nordic Business Forum -striimaustapahtuma tarjosi sytykkeitä kehitystyölle

NBF2023 -striimaustapahtuma järjestettiin 27.-28.9.2023

Miten voimme olla mukana muutoksessa kohti parempaa tulevaisuutta? Kuinka pysymme oman alamme kehityksen vauhdissa ja edelläkävijöinä? Miten meidän pitäisi valmistautua tekoälyn yleistymiseen?

Muun muassa näihin kysymyksiin haettiin vastauksia kansainvälisessä Nordic Business Forum -tapahtumassa, joka välitettiin ilmaisen striimaustapahtuman kautta yleisölle Nivalassa. Striimaustapahtuman toteuttavat yhteistyössä NIHAKin Muutoksen hallinta -hanke, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti sekä Nivalan Teollisuuskylä Oy.

Nordic Business Forumissa puheenvuoroja käyttivät useat kansainväliset huippuosaajat ja johtajat, nimekkäimpänä vuoden 2024 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Malala Yousafzai, joka tunnetaan koulutuksen ja naisten oikeuksien puolestapuhujana.

Nivalassa ääneen pääsivät striimattujen puheenvuorojen lomassa alueen yrittäjien, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin ja NIHAKin edustajat.

Johanna ja Matti Rautakoski

Katseet tulevaan

– Tapahtuman tarkoitus on tarjota osallistujille mahdollisuus verkostoitua ja samalla kuulla näkemyksiä asioista, jotka ovat vasta tulossa meidän arkeemme, Oulun yliopiston Kettu Saalasti Instituutin tutkimusjohtaja Anna-Mari Simunaniemi toteaa.

Puheenvuoroissa katseet suunnattiin tulevaan, ja ne tarjosivat osallistujille näköaloja yritysten tämänhetkistä arkea laajemmalle. Simunaniemen mukaan tavoitteena olikin, että tapahtuma jättäisi ajatuksia kytemään.

– Yritysten ei tarvitse täällä maaseutualueellakaan jäädä odottamaan muutoksia, vaan kääntää ne eduksi ennakoimalla.

Omaan johtamistyöhönsä inspiraatiota olivat yleisön joukossa hakemassa Johanna ja Matti Rautakoski, jotka kertoivat etenkin tekoälyä koskevan esityksen herättäneen ajatuksia.

– Tekoälyn mahdollisuuksiin pitäisi paneutua vielä lisää, sillä jatkossa sitä voidaan enenevässä määrin hyödyntää yrityksissä. Täältä sai siihenkin inspiraatiota ja hyviä esimerkkejä, Matti Rautakoski toteaa.

Rautakoskien mielestä on hyvä välillä pysähtyä tulevaisuuden teemojen äärelle ja saada sitä kautta sytykkeitä omalle kehitystyölle.

– Tietoa ja uusia ideoita hakemalla voidaan löytää luovia ratkaisuja yllättäviinkin ongelmiin, joita johtamistyössä joutuu ratkomaan, Johanna Rautakoski sanoo.

Kansainvälistyminen on kestävyyslaji

Luonnon Syli-matkailuyrityksen perustaja Virpi Ruotsalainen ja kansainvälistymispalvelupäällikkö Ari Alakangas

Kansainvälistyminen on yritykseltä strateginen valinta lähteä hakemaan kumppania kauempaa kuin omalta kylältä. NIHAKin kansainvälistymispalvelupäällikkö Ari Alakangas totesi, että se on myös kestävyyslaji.

– Kun toimitaan lähipiirissä, päätöksiä voidaan tehdä lyhyelläkin varoitusajalla. Kansainvälistymisessä pitää olla hyvissä ajoin asialla. Mitä kauemmas mennään, toimitusajat pitenevät ja myös tulokset näkyvät hitaammin kassavirrassa.

Kärsämäellä toimivan Luonnon Syli -matkailuyrityksen perustaja Virpi Ruotsalainen kertoi mitä kaikkea on otettava huomioon, kun yritys suuntaa alusta asti kansainvälisille markkinoille.

Ruotsalaisen kokemusten mukaan on tärkeää osata reagoida nopeasti eteen tuleviin tilanteisiin – vaikkapa tarttumaan matkamessuilla hihasta kiinalaisen matkatoimiston edustajaa, joka sattuu etsimään luontomatkailukohteita Suomesta. Toinen kääntöpuoli on, että suunnitelmien toteutumista voi myös joutua odottamaan.

– Esimerkiksi kiinalaisen matkatoimiston kanssa kesti kaksi vuotta, ennen kuin ensimmäiset asiakkaat tulivat.

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja Matti Muhos

Mallia maailmalta

Professori, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja Matti Muhos pohti yrittämisen esteitä otsikolla ”Mitä me Suomessa oikein pelkäämme?”.

Suomessa uusien yritysten perustamistiheys alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa tai Virossa, ja usein esteenä on epäonnistumisen pelko. Yrittäminen myös koetaan yhä jonkinlaisena poikkeuksena normeihin.

Muhos esitteli toisenlaisena esimerkkinä islantilaista yrityskulttuuria, jossa epäonnistumista ei pelätä yhtä paljon. Taustalla on monia syitä, kuten ennalta arvaamaton toimintaympäristö – luonnonolot kannustavat tarttumaan mahdollisuuksiin nopeasti – matala hierarkia sekä luonteva työnteon ja yrittäjyyden yhdistäminen.

– Islannissa myöskään muodollinen koulutus ei määritä työuraa niin voimakkaasti, vaan ihmisillä voi olla peräkkäisiä ja rinnakkaisia työ- ja yrittäjäuria. Riskien ottaminen ja uuden kokeileminen nähdään asioina, jotka tuovat positiivista mainetta.

Muutoksen hallinta -hankkeen projektipäällikkö Lauri Jouhki NIHAKista valotti kansainvälisen verkkokaupan mahdollisuuksia. Jouhki perehtyi Saksassa työskennellessään länsimaiden suurimman verkkokaupan Amazonin mahdollisuuksiin bisnespuolella.

– Saksan verkkokaupasta 60 prosenttia kulkee Amazonin kautta. Siellä uusi yrittäjä ei yleensä heti pystytä omaa verkkokauppaa, vaan laittaa tuotteet myyntiin aluksi Amazonin kautta ja testaa niitä kuluttajilla. Sen suosio perustuu erittäin korkeaan käyttäjäystävällisyyteen, Jouhki kertoi.

Suomessa verkkokauppa on Saksaan verrattuna hyvin pirstaloitunut. Jouhkin mukaan Amazonin käyttö on kasvamaan päin myös täällä, ja se tarjoaa yrityksille verraten edullisen testausalustan.

 – Tuotteen vienti ulkomaan markkinoille kallis ja hidas prosessi. Amazonin avulla on mahdollista kokeilla nopeasti ja edullisesti, onko tuotteelle kysyntää.


Yrityspuheenvuoroissa ajankohtaisia teemoja

Ilpo Terho, QAutomate Oy

Vastuulliset mikroyritykset toimivat omalta osaltaan muutoksen tekijöinä. Oulun yliopiston Kettu Saalasti Instituutin tutkimusjohtaja Anna-Mari Simunaniemi totesi puheenvuorossaan, että vaatimukset vastuullisuuden ja sen näkyväksi tekemisen suhteen etenevät isoin harppauksin.

– Vasta vastuullisuudesta viestiminen erottuvasti mutta todenmukaisesti ja asiakkaalle merkittävästi kääntää toiminnan kilpailueduksi.

Isojen yritysten raportointivelvoite johtaa siihen, että myös mikro- ja pk-yrityksiltä vaaditaan vastuullisuutta. Vastuullisuudella on painoarvoa myös rahoitusten myöntämisessä, ja sijoittajille se on osa riskien hallintaa.

– Myös työnantajabrändin kannalta vastuullisuus on yhä tärkeämpi keino erottautua, Simunaniemi totesi.

Mikroyritysten vastuullisuusvalmennukset ovat tarjonneet yrityksille työkaluja oman toiminnan kehittämiseen. Kotipalvelu Jenny Oy:n Jenny Karvola kertoi koulutuksen kannustaneen kehittämään vastuullisuutta yrityksen arjessa. Vastuullisuusteot liittyvät luontevasti yrityksen käytännön valintoihin ja sitä kautta myös kannattavuuteen ja työntekijöiden hyvinvointiin.

Torstain yrityspuheenvuoroissa kuultiin asiaa myös muista ajankohtaisista teemoista. QAutomate Oy:n Ilpo Terho kertoi, miten automaation ja robotiikan avulla voidaan parantaa yrityksen kilpailukykyä. Ohjelmistorobotiikkaa käytetään tänä päivänä monissa eri tehtävissä tuotannosta myyntiin ja asiakaspalveluun sekä henkilöstö-, tieto- ja taloushallintoon, ja sitä voidaan hyödyntää monipuolisesti eri toimialoilla.

Muon Solutions Oy:n perustajiin kuuluva Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin projektipäällikkö Jari Joutsenvaara toi esille mahdollisuuksia, joita yhteistyö tutkimusorganisaatioiden kanssa tarjoaa yrityksille.

Muon Solutions Oy on tutkimustyöstä alkunsa saanut yritys, joka on päässyt nopeaan kasvuvaiheeseen. Tuotekehitystä on rahoitettu projektien kautta yhteistyössä eri tutkimuslaitosten kanssa. Kansainväliset hankkeet ovat tarjonneet ponnahduslaudan myös ulkomaiden markkinoille.

– Nivalassa ollaan todella aktiivisia projektityössä. Täältä kannattaa ottaa oppia siitä, miten yritykset pystyvät yhteistyössä tutkimuslaitosten kanssa kehittämään omaa tuotettaan ja viemään sitä markkinoille, Joutsenvaara totesi.

Teksti ja kuvat: Hanna Perkkiö

Muuta ajankohtaista

Perinteet ovat voimaa ja keino erottautua

Paakarin Pysäkkiä pyörittävällä perheyrityksellä on takanaan jo kolme vuosikymmentä, mutta kehittäminen jatkuu. NIHAKin Rekry+ -hankkeesta yritys on saanut apua onnistuneeseen rekrytointiin. Kärsämäellä toimiva Kahvila-Leipomo Paakarin

NIHAK rekrytoi: haemme kahta projektipäällikköä!

Etsimme jälleen uutta osaamista mahtavaan asiantuntijatiimiimme! Nyt tarjolla on kaksi projektipäällikön paikkaa, joissa molemmissa on mahdollisuus edistää alueemme elinkeinoelämää. Projektipäällikkö kansainväliseen kehityshankkeeseen Onko sinulla intoa