NIHAKin aluekehitystiimi sai uuden vahvistuksen syyskuun alusta lähtien Tuomas Sarjanojan aloittaessa tehtävässään yritysasiantuntijana NIHAK Green Deal -hankkeessa.
Sarjanojalla on vahvaa osaamista, joka tukee NIHAKin tavoitteita saada alueen puhtaan siirtymän investointihankkeista maksimaalinen hyöty paikallisille yrittäjille. Hän kertoo tuovansa mukanaan esimerkiksi opit Nokian mukanaan tuoman investointiaallon ja Talvivaaran projektin vaikutuksista alihankintaketjuihin, sekä tuoreet kokemukset Nivalan biokaasuhankkeen investointiprojektista ja laatu- ja ympäristöjärjestelmien rakentamisesta yrityksille.
– Puhtaan siirtymän investoinnit vahvistavat aluetaloutta ja tuovat alueen pk-yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Katsottaessa hieman kauemmaksi puhdas siirtymä avaa tietä uusille teollisuuden investoinneille ja uusille työpaikoille. Tästä on jo nyt hyvänä esimerkkinä Nivalan biokaasuhanke, joka avaa uutta liiketoimintamahdollisuutta maataloudelle energian tuotannossa mutta vaikuttaa myös nykyisen maatalouden kannattavuuteen. Sadan miljoonan euron investointi alueelle on merkittävä ja tuo mahdollisuuksia myös muille alueen toimialoille, Sarjanoja toteaa.
Sarjanoja muistelee edellistä merkittävää alueen elinvoimaan merkittävästi vaikuttanutta investointiaaltoa. Alueen alihankintayritykset panostivat voimakkaasti Nokian kasvavaan kysyntään.
– Sen ajan perua on voimakas sähköteknisen teollisuuden tuotteita valmistava yrityskanta alueellamme. Sain olla itsekin mukana yritykselläni tekemässä tuotteita kännykkäteollisuuteen. Puhtaassa siirtymässä on pitkälti kysymys sähköstä; sähkö tuottamisesta, siirrosta, varastoinnista ja sähköjärjestelmien tarvitsemista osista ja komponenteista, sähkön jalostamisesta uusiksi tuotteiksi sekä sähkön hyödyntämisestä tuotteiden valmistuksessa, joten se mahdollistaa uutta liiketoimintaa alueemme teollisuudelle jatkossa, Sarjanoja avaa. Esimerkiksi sähköautojen latausasemia valmistetaan jo alueellamme.
NIHAKin näkökulmasta Sarjanoja on hyvä vahvistus aluekehityksen tiimiin. Toni Krankkalan mukaan Sarjanoja tuo tullessaan kovaa pitkän linjan osaamista.
– Tuomaksen kokemus, pitkäjänteisyys ja halu saada konkreettisia asioita aikaan on juuri sitä mitä aluekehityksessä tarvitaan. Lisäksi työtä tukee hänen vahva integroitumisensa alueelle, Krankkala toteaa.
NIHAK Green Deal -hankkeessa Sarjanoja työskentelee Jouni Niskasen työparina.