Kilpailuihin osallistumalla voi vain voittaa!

Innovaatiokilpailut ovat yrityksille mahdollisuus testauttaa ideoita ja saada tärkeitä kontakteja. NIHAKin VAU!HAUTOMO auttaa alueen yrityksiä saamaan parhaan hyödyn irti osallistumisesta.

Kilpailuissa riittää myös kannustusta ja hyvää tunnelmaa. Pasi Ainasoja kertoo saaneensa tapahtumista paljon sparrausta ja arvokkaita kontakteja. 

Kun Natural Indigo Finlandin yrittäjä Pasi Ainasoja suuntaa huhtikuussa Tahkolle, kyseessä ei ole ihan tavanomainen hiihtoreissu. Tuolloin ohjelmassa on startup-tapahtuma Tahko Ski Lift Pitch, jossa yrittäjät kisaavat sijoittajien kiinnostuksesta.

– Tapahtuma on hyvä harjoituskenttä testata ideoita. Jos ei tule tavoiteltua menestystä, niin siitä saa vain lisää potkua. Toki myös onnistuminen kannustaa eteenpäin, Ainasoja toteaa.

Natural Indigo Finland ei ole ensimmäistä kertaa kilpailuareenalla. Yritys on osallistunut Kasvu Openiin vuosina 2018 ja 2020. Ensimmäisellä kerralla yritys ei päässyt jatkoon, mutta toisella kerralla se voitti yleisöäänestyksen.

Omien kokemustensa perusteella Ainasoja suosittelee yrityksille kilpailuihin lähtemistä. Kävi itse kisassa miten tahansa, osallistumalla voi vain voittaa. Ensimmäinen voitto tulee siitä, että oma yritysidea pitää kiteyttää esitettäväksi muille.

– Jos jää yksinään pyörittämään liikeideaa, se saattaa ajan kanssa hiipua. Kun lähtee estradeille ja sparrattavaksi, saa verkostoja, intoa ja näkyvyyttä.

Toinen voitto on nimenomaan kilpailuissa saatava sparraus sekä muilta yrittäjiltä että tuomaristolta, jolle omaa liikeideaa pitää pystyä puolustamaan ja perustelemaan.

– Joissain asioissa muita kannattaa kuunnella ja joissain pitää oman päänsä, Ainasoja toteaa.

Kolmas voitto on julkisuus, jonka veroista on vaikeaa muuten saada. Kilpailut auttavat jättämään yrityksestä muistijäljen sekä potentiaalisille asiakkaille että rahoittajille.

Vaikka ensimmäisellä kisakerralla jatkoon pääsy jäi haaveeksi, Natural Indigo sai hyvää sparrausta. Ainasojan mukaan onkin ratkaisevaa, miten tuomarit osaavat tunnistaa yrityksen tarpeet juuri senhetkisessä elinkaaren vaiheessa. – Meidän yritystä ei olisi ehkä olemassakaan, jos NIHAKin Timo Liimatainen ei olisi vuonna 2018 vinkannut Kasvu Openista. Silloin oli pakko istua alas kirjoittamaan ideat auki. NIHAKin apu on ollut kaikissa vaiheissa tärkeää, ja heillä on huipputiimi tukemassa yrityksiä, Ainasoja sanoo.

NIHAK tarjoaa käytännön apua

Natural Indigo Finland ei suinkaan ole ainoa alueen edustaja Tahkolla. Tapahtumaan osallistuu NIHAKn alueelta kaikkiaan viisi yritystä, mikä on huomattava osuus kaikista osallistujista.

NIHAK tekee aktiivista työtä kannustaakseen ja auttaakseen alueen yrityksiä osallistumaan innovaatiokilpailuihin.

– Työ alkaa siitä, että etsitään sopivia tapahtumia Suomessa ja maailmalla ja välitetään niistä tietoa alueen yrityksille, VAU!HAUTOMOn projektipäällikkö Timo Liimatainen kertoo.

Kilpailut vaativat valmistautumista, aikaa ja resursseja. NIHAK tarjoaa tukea jo hakuvaiheessa ja myöhemmin myös valmistautumisessa. Yrityksille järjestetään muun muassa esittelymateriaaleihin ja esiintymiseen liittyviä työpajoja.

NIHAKin edustajia voi olla myös mukana itse tapahtumassa tarjoamassa taustatukea ja kannustusta. Jälkeen päin analysoidaan yhdessä, mikä meni hyvin ja mitä pitää korjata.

Liimataisen mukaan kilpailuissa on aina poikkeuksellinen asetelma, jota yrityksen kannattaa käyttää hyväksi.

– Kun normaalisti startup-yrittäjä lähestyy rahoittajaa tai mahdollista yhteistyökumppania, vastausta ei aina kuulu. Sen sijaan kilpailussa nämä samat ihmiset tuomareina janoavat kuulla ideoista ja päästä antamaan palautetta.

Kuluvan kevään aikana kotimaassa on tarjolla liuta erilaisia kilpailutapahtumia, ja niistä useimpiin ehtii edelleen hakea. Kilpailuista löytyy tietoa NIHAKin tapahtumakalenterista. – Jos kilpailuihin osallistuminen on yritykselle uusi asia, niin kannattaa matalalla kynnyksellä ottaa meihin yhteyttä. Autamme eteenpäin kaikissa vaiheissa, Liimatainen kannustaa.

Muuta ajankohtaista

Perinteet ovat voimaa ja keino erottautua

Paakarin Pysäkkiä pyörittävällä perheyrityksellä on takanaan jo kolme vuosikymmentä, mutta kehittäminen jatkuu. NIHAKin Rekry+ -hankkeesta yritys on saanut apua onnistuneeseen rekrytointiin. Kärsämäellä toimiva Kahvila-Leipomo Paakarin

NIHAK rekrytoi: haemme kahta projektipäällikköä!

Etsimme jälleen uutta osaamista mahtavaan asiantuntijatiimiimme! Nyt tarjolla on kaksi projektipäällikön paikkaa, joissa molemmissa on mahdollisuus edistää alueemme elinkeinoelämää. Projektipäällikkö kansainväliseen kehityshankkeeseen Onko sinulla intoa