Hero Mechanics Oy on ennakkoluulottomasti rekrytoinut työntekijöitä ulkomailta ja samaan aikaan kasvattanut viennin osuutta. Nivalasta löytyy hyvät verkostot ja tukipalvelut kansainvälistyvälle yritykselle.
Nivalalaisen Hero Mechanics Oy:n strategiana on alusta lähtien ollut laajentua kansainvälisille markkinoille. Olennainen osa tätä strategiaa on oikeanlaisen osaamisen hankkiminen.
Tällä hetkellä Hero Mechanics työllistää kuusi työntekijää, joista kolme on muualta kuin Suomesta. Toimitusjohtaja Esa Lohelan mukaan kansainvälinen rekrytointi on lähtenyt käytännön tarpeesta.
– Kun haimme osaavaa koneistajaa sosiaalisessa mediassa, kaikki hakemukset tulivat muualta kuin Suomesta. Etenkin Aasian suunnalta olisi paljon potentiaalisia tulijoita. Se on hyvä huomioida, sillä EU:n sisällä käydään jo kovaa kilpailua työntekijöistä.
Hero Mechanics ryhtyi kansainvälistymään yrityksen sisältä päin kolme vuotta sitten, kun se palkkasi ensimmäisen ulkopuolisen toimihenkilönsä. Tuolloin yritys löysi NIHAKin avulla Puolasta myynti- ja markkinointiasiantuntijan, jonka palkkaamiseen se sai alkuvaiheessa Business Finlandin Talent Explorer -rahoitusta.
Kuluneen vuoden aikana Hero Mechanics on saanut riveihinsä kaksi uutta tuotannon työntekijää, joiden lähtömaat ovat Bangladesh ja Ukraina. Kaikki ulkomaalaiset ovat yrityksessä vakinaisina.
Lohela toteaa, että kansainvälistyminen on yritykselle mahdollisuus avartaa näkökulmia ja löytää uusia ajattelutapoja.
– Myös kielellinen rikkaus on arkipäivässä läsnä, ja englanniksi kommunikoiminen kehittää omaakin kielitaitoa. Nähdäkseni asiakkaatkin kokevat myönteisenä sen, että meillä on ihmisiä erilaisista taustoista.
Kun onnistumista arvioidaan numeroiden perusteella, tulokset ovat rohkaisevia. Vuosi sitten viennin osuus yrityksen liikevaihdosta oli 28 prosenttia, ja tällä hetkellä jo 70 prosenttia. Valtaosa viennistä suuntautuu Keski-Euroopan maihin.
NIHAK ja kaupunki apuna
Rekrytoinnissa on syytä varautua siihen, että viranomaisasiointi vie oman aikansa. Hero Mechanicsin tapauksessa EU:n ulkopuolelta tulevan työntekijän työperusteisen oleskeluluvan saaminen kesti kaikkiaan noin vuoden.
– Järjestelmä olisi hyvä saada sujuvammaksi. Työvoimapulasta puhutaan paljon, mutta työntekijän saaminen Suomeen on yrityksen näkökulmasta usein liian pitkä prosessi, Lohela toteaa.
Siinä vaiheessa, kun rekrytointi on saatu onnistuneesti maaliin ja työntekijä Suomeen, on tärkeää auttaa tätä asettautumaan ja järjestämään arkielämään liittyvät asiat. Myös suomen kielen koulutusta kannattaa järjestää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Arjen asioiden järjestämisessä tarvitaan hyvä yhteistyötä paikallisten tahojen ja kuntien kesken. NIHAK on ollut aktiivisesti koordinoimassa tätä yhteistyötä. Se on myös kulkenut Hero Mechanicsin rinnalla kansainvälistymispolun alusta lähtien.
– Olemme saaneet NIHAKilta apua monissa käytännön asioissa. Myös Nivalan kaupungin vastaanotto on ollut myönteinen, ja yhteistyötä on tehty esimerkiksi asunnon järjestämisessä, Lohela kertoo.
Omien kokemustensa pohjalta Lohela haluaa rohkaista muita yrityksiä ennakkoluulottomasti harkitsemaan rekrytointia ulkomailta yhtenä vaihtoehtona, jos työvoimalle on tarvetta. Hero Mechanics Oy:lle se on jatkossakin varteenotettava vaihtoehto.
– Meillä on siitä tähän saakka pelkästään positiivisia kokemuksia. Tietenkin työllistämme myös opiskelijoita ja iltatyöntekijöitä, ja on tärkeää tarjota nuorille oppisopimus- ja harjoittelupaikkoja.
Palvelut kuntoon yhteistyöllä
Nivalassa on aktiivisesti kehitetty toimintoja, joilla paikkakunnalle muuttavia ihmisiä voidaan auttaa kotoutumaan. Kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu toivookin, että ulkomailta rekrytoivat yritykset ovat yhteydessä kaupunkiin ja NIHAKiin.
– Koen, että olemme yhteisen asian äärellä ja että yhdessä voimme saada hyviä asioita aikaiseksi. Muun muassa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja asumisen järjestelyissä kaupungilla on keskeinen rooli, ja mielellään autamme näissä asioissa. Meillä on tietysti myös lain tuomat vastuut kotoutumisen edistämisessä.
Käytäntöjä ryhdyttiin viilaamaan kuntoon ukrainalaisten saapumisen myötä. Viime vuoden keväällä, jo sodan alkuvaiheessa, NIHAK kutsui koolle muun muassa kaupungin, seurakunnan ja ukrainalaisten edustajia keskustelemaan käytännön tarpeista tulijoiden auttamiseksi.
Kaupunki palkkasi oman koordinaattorin auttamaan ukrainalaisia päivittäisten arjen kysymysten ratkomisessa. Näitä ovat esimerkiksi pankkitilin ja puhelinliittymän aukaiseminen, Kelan kanssa asiointi tai asunnon vuokraaminen.
– Tämä on ollut hyvä toimintatapa, ja siitä on tullut hyvää palautetta. Nivalaan on reilun vuoden aikana tullut lähes 70 ukrainalaista. He ovat pääsääntöisesti työllistyneet hyvin ja asettautuneet paikkakunnalle, Karikumpu kertoo.
Kotoutumisen edistämisessä monet arkiset asiat ovat tärkeitä. Harrastukset auttavat asettautumaan osaksi yhteisöä, ja yhteisiä tapahtumia on järjestetty esimerkiksi ruokakulttuurin ympärille. Raudaskylän Kristillinen Opisto ja Jokilatvan opisto ovat järjestäneet tulijoille suomen kielen kursseja.
Karikumpu toteaa, että Nivalan kokoisella paikkakunnalla on helppoa järjestää arjen asioita ja olla sujuvasti ihmisten kanssa tekemisissä.
–Meillä ollaan aidosti kiinnostuneita siitä, miten tänne tulevat ihmiset ovat kotoutuneet ja asettautuneet. Nyt kun prosessia on kehitetty, se antaa hyvän pohjan myös jatkoa varten.
Teksti ja kuvat; Hanna Perkkiö